Käytössä palveluseteli

Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen palveluntuottajan antamasta palvelu- ja perusmaksuun kohdistuvasta palvelusta setelin suuruisen summan. Kunta (tai kuntayhtymä) myöntää palvelusetelin, päättää sen käyttökohteista ja sen sopivuudesta asiakkaille, joilla on todettu palvelutarve.

Palveluseteli ei ole konkreettinen ”seteli”, vaan se voi olla esimerkiksi viranhaltijapäätös (palvelupäätös). Palvelusetelin arvo on osuus, jonka kunta maksaa asiakkaan palvelusta palvelun tuottajalle. Asiakkaan maksama omavastuuosuus palvelusta on palveluntuottajan hinnan ja palvelusetelin arvon välinen erotus. Muista kustannuksista asiakas huolehtii itse.

Paljonko palveluseteli korvaa?

Palvelusetelin arvo voi olla tulosidonnainen tai tasasuuruinen. Tulosidonnaisella palvelusetelillä tarkoitetaan palveluseteliä, jonka arvo määräytyy asiakkaan jatkuvien ja säännöllisten tulojen mukaan. Palvelusetelin arvon suuruudelle määritellään vähimmäis- ja enimmäisarvo kunnan määrittämien perusteiden mukaisesti. Mitä suuremmat ovat tulot, sitä suurempi on myös asiakkaan omavastuu. Tasasuuruisen palvelusetelin arvo puolestaan on kaikille asiakkaille samansuuruinen, eivätkä asiakkaan tulot vaikuta sen arvoon.

Kuka ja mistä palvelusetelin saa?

Asiakkaalla tai potilaalla on oltava sosiaali- tai terveyspalveluihin liittyvä palvelutarve, johon hän hakee kunnalta apua. Jos kunta käyttää palveluseteliä kyseisen palvelun tuottamiseen, asiakas voi ilmoittaa haluavansa palvelua varten palvelusetelin. Aivan ehdotonta oikeutta palvelusetelillä tuotettuihin palveluihin ei ole, vaikka palveluseteli olisikin kunnassa käytössä. Palveluasumisessa palvelusetelin käyttömahdollisuus on asiakkailla, jotka täyttävät nykyiset palveluasumispalvelujen piiriin pääsyn kriteerit eli heille on tehty hoitotason arviointi (SAS-arviointi).

Palvelusetelin saa asuinkunnan terveysasemalta, sosiaalivirastosta ja muista kunnan palveluyksiköistä, jotka myös antavat lisätietoja palvelusetelistä. Oman kotikunnan palvelusetelin suuruuden ja myöntämiskäytännön voi tarkistaa oman kunnan nettisivuilta.

Kuinka toimin, kun minulla on myönteinen palvelusetelipäätös?

  1. Palvelusetelipäätöksen saatuasi (voi olla myös asiakkaan edustaja) ota yhteyttä palveluntuottajaan. Kunnalla on lista palveluntuottajista, jotka täyttävät kunnan hakukriteerit ja sitoutuvat palveluseteliin liittyviin sääntöihin.
  2. Tee palveluntuottajan kanssa sopimus palveluun liittyvistä yksityiskohdista.
  3. Palveluntuottaja laskuttaa sinulta omavastuuosuuden, joka määräytyy tulojesi perusteella. Mahdolliset lisäpalvelut maksat kokonaisuudessaan itse palveluntuottajalle.

Palveluseteli Mehiläisen hoivakodeissa

Mehiläinen on hyväksytty palvelusetelituottajaksi monissa kunnissa. Kysythän meiltä rohkeasti lisää soittamalla tai yhteydenottolomakkeella.

Palveluseteliin liittyviä käsitteitä

Soita meille (arkisin klo: 9-16):

020 581 3500

  • Yhteydenotto

    Ensisijainen yhteydenottotapa: