Mainiokoti Ilona

Mainiokoti Ilona sijaitsee Liedon keskustassa, palveluiden äärellä. Mainiokoti Ilonaan voivat tulla asumaan ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa tarvitsevat ikäihmiset. Meillä on myös kevyempiä palveluasumisen paikkoja, joihin saa kotihoidon palvelut.

Näin asut meillä

Lämmin, koulutettu ja osaava Henkilökuntamme huolehtii asukkaistamme ympäri vuorokauden. Samassa talossa toimivat Mehiläisen lääkärikeskus, Liedon seurakunnan palvelupiste, Liedon kunnan intervallihoitoyksikkö sekä kolmannen sektorin toimijoita. Lisäksi asukkaille on tarjolla liikuntasali varustettuna monipuolisilla seniorikuntoiluvälineillä. 

Keskeisiä toimintaperiaatteitamme ovat turvallisuuden tunteen luominen ja asukkaidemme osallistaminen arjen elämään. Elämme normaalia iasukkaidemme näköistä elämää kodikkaassa ympäristössä. Asukkaidemme yksilöllisyys ja itsenäisyys on meille kunnia-asia.  Meillä on kodikas toimintakykyä tukeva turvallinen yhteisö ja samalla oman kodin rauha jokaiselle asukkaallemme.

Meille asukkaaksi?

Hoivakotiin voit tulla joko kunnan antamalla maksusitoumuksella, palvelusetelillä tai itse maksaen. Olet oikeutettu Kelan etuuksiin, kuten eläkkeensaajan asumis- ja hoitotukeen.

Kodit ja yhteistilat

Tilat ovat nykyaikaiset, turvalliset ja ne on suunniteltu huomioiden ikääntyneiden henkilöiden tilatarpeet, esteettömyys, visuaalisuus ja helppokäyttöisyys. Jokaisella asukkaalla on käytössään valoisa ja tilava oma huone (n. 25m2), jossa on ikääntyneelle suunniteltu WC ja suihkutila. Asukaspaikkoja meilllä on 29. Huone  on asukkaan koti, jonka hän voi sisustaa omilla huonekaluillaan kotoisaksi ja viihtyisäksi

Kodin ympäristö

Sijaitsemme Liedon keskustassa kaikkien palvelujen äärellä. Ympäristössä on hyvä ulkoilla ja piipahtaa vaikkapa lähikahvilassa.

Tulo-ohjeet

Turusta päin Hämeentietä (kymppi-tie) Hämeenlinnan suuntaan noin 10 km, Liedon keskustan kohdalla liikennevaloista käännytään vasemmalle Hyvättyläntielle, ajetaan sitä noin 400 m suoraan ja rakennus on oikealla. Julkinen liikenne: Föli linja-autot kulkee monta kertaa tunnissa väliä Turku-Lieto, pysäkki on vieressä. Lietoon kulkee linja 6. Liedon terveyskeskuksen vieressä on Priimakeskus, jossa on Mehiläisen lääkärikeskus. Mainiokoti Ilona sijaitsee toisessa kerroksessa samassa aulassa lääkärikeskuksen kanssa. Talon edessä on muutamia pysäköintipaikkoja.

Vapaa-aika ja järjestetty toiminta

Järjestämme monipuolista toimintaa kodissamme, ulkoilemme, laulamme, luemme ja jumppaamme. Miellytävät ateriahetket maukkaine ruokineen rytmittävät arkea. Huomioimme jokaisen asukkaan yksilölliset hoitotavoitteet ja voimavarat sekä mahdollisten sairauksien tuomat rajoitteet ja tuen tarpeen. Pystymme takaamaan hoidon kokonaisvaltaisuuden ja korkean laadun tekemällä tiivistä yhteistyötä palveluja tilaavan kunnan ja asukkaan omaisten kanssa.

Henkilöstö

Ammattitaitoinen henkilöstömme tukee ja edistää asukkaan hyvinvointia, turvallisuutta ja hyvää elämänlaatua. Asukkaamme saavat hoivaa, huolenpitoa ja apua niissä toiminnoissa, joista he eivät itse selviydy. Kaikki toimintamme perustuu asukkaan arvostamiseen, kunnioittamiseen ja hänen ehdoillaan toimimiseen. Laadimme asukkaillemme henkilökohtaisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman sekä nimeämme omahoitajan.



  • Yksikön johtaja
    Kimmo Keskinen
    p. 040 749 5748 

    kimmo.keskinen@mehilainen.fi

  • Yhteystiedot:
    Tiimivastaava
    Hanna-Maarit Harmaavirta
    p. 040 684 3681

    Hoitajat
    p. 040 684 3681
  • Osoite:
    Hyvättyläntie 9
    21420 Lieto
  • Mainiokoti Ilona

    • Ammattitaitoinen henkilöstö 

    • Ympärivuorokautista hoivaa 

    • Palveluasumista

    • Toiminnallinen arki

    • Esteettömät tilat 

    • Kaikki palvelut lähellä

    • Hyvät ulkoilumahdollisuudet 

    • Oma liikuntasali

    • Monipuoliset palvelut samassa talossa

  • Yhteydenotto

    Ensisijainen yhteydenottotapa: