Mainiokoti Mummola

Tarjoamme kodissamme yksilöllistä hoivaa ja ympärivuorokautista asumispalvelua ikääntyville asukkaille. Palvelukotiin voi muuttaa asumaan vakituisesti tai tulla  lyhytaikaisesti tai päivähoivaan esimerkiksi omaishoitajan vapaa ajaksi. Meillä on mahdollisuus omannäköiseen elämään. 

Näin asut meillä  

Yhteisöllisyys toteutuu arjen toiminnassa. Arkeen kuuluu yhdessä oleminen ja yhdessä tekeminen yksilöllisten toiveiden ja voinnin mukaisesti. Ruuat valmistamme omassa keittiössä. Usein keittiöstä leijailee ruuan tuoksun lisäksi myös vasta leivottujen leivonnaisten tuoksu. Naapurin alakoulun oppilaat vierailevat kodissamme säännöllisesti leikkien ja laulaen. 

Meille asukkaaksi? 

Voit tulla meille asukkaaksi kunnan sijoittajan kautta, palvelusetelillä tai itse maksaen. Kaikissa näissä tapauksissa olet oikeutettu hakemaan Kelan etuuksia,  kuten eläkkeensaajan asumis- ja hoitotukea. Mainiokoti Mummolaan voit tulla asumaan myös toisesta kaupungista tai kunnasta. 

Kodit ja yhteistilat

Mainiokoti Mummola on kodikas ja turvallinen koti ikääntyneelle henkilölle.  Asukashuoneet ovat valoisia ja avaria. Huoneen voit kalustaa omannäköiseksi. Jokaisessa huoneessa on oma wc ja suihku.  

Tilava ja viihtyisä yhteinen oleskelu- ja ruokailuhuone kutsuu sinua viettämään aikaa yhdessä muiden asukkaiden kanssa. Yhteisen tilan yhteydessä on myös ulkoiluterassi, jossa vietämme kesäisin paljon yhteistä aikaa.  

Kodin ympäristö

Mainiokoti Mummola sijaitsee lähellä Kauhavan keskustaa, keskellä vireää omakotialuetta. Meillä on hyvät ulkoilumaastot ja keskustan palvelut lähellä.

Tulo-ohjeet

Kauhavan asemalle 3 km.

Vapaa-aika ja järjestetty toiminta

Tehtävämme on turvata ja taata asukkaillemme mahdollisimman onnellinen, laadukas ja toiminnallinen elämä kodissamme. Järjestämme juhlia tapahtumia ja toimintaa kodissamme säännöllisesti asukkaidemme ehdoilla.

Henkilöstö

Osaava, koulutettu ja välittävä henkilöstömme kohtaa jokaisen asukkaan yksilöllisesti tarjoten tukea ja hoivaa jokaisen omien tarpeiden mukaan. Palvelukodissamme asuvat asiakkaat voivat tarvita hoivaa päivin öin. Henkilökuntamme on paikalla ympäri vuorokauden. Laadimme asukkaillemme henkilökohtaisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman ja nimeämme omahoitajan.



  • Yksikön johtaja
    Johanna Norjamäki 
    p. 050 592 2349

    johanna.norjamaki@mehilainen.fi


  • Yhteystiedot:
    Tiimivastaava Ulla Kukkola
    p. 050 366 0825
  • Osoite:
    Kersantinkuja 1
    62200 Kauhava
  • Mainokoti Mummola

    • Osaava, koulutettu ja välittävä henkilöstö
    • Ympärivuorokautista hoivaa 
    • Lyhytaikaista asumista
    • Valmistuskeittiö
    • Maalaistunnelma
    • Toiminnallinen arki
  • Yhteydenotto

    Ensisijainen yhteydenottotapa: