Siirry suoraan sisältöön

Asuntomessualueen Villa Luodossa voi jatkaa oman näköistä elämää

Yhteisöllisyys, omaisten osallisuus ja mahdollisuus turvalliseen, mutta oman näköiseen elämään ovat tärkeitä hyvän elämän elementtejä. Porin asuntomessualueelle valmistuva Mehiläisen palvelukoti Villa Luoto tarjoaa asiakkailleen näitä hyvän elämän elementtejä. Tutustu elämään Villa Luodossa kuvitteellisen Tyynen tarinan kautta.

Tutustu Tyyneen

Tyyne syntyi Hämeenkyrössä juhannusaattona 1916. Martta-äiti elätti perhettään myös käsitöillään, nuo taidot siirtyivät äidiltä tyttärelle. Tyynen ensimmäinen aviomies Pentti menehtyi rintamalla. Uusi rakkaus löytyi vuonna 1992 menehtyneen, kenkäkauppiaana toimineen Martin puolisona Porissa.

Tyyne on tunnettu sosiaalisesta ja iloisesta luonteestaan ja pistämättömästä tarinankerronnasta. Hän eli itsenäistä elämää vuoteen 2016 saakka omassa kodissaan. Eläkeläiskuoro, vanhusneuvosto ja käsityöt olivat rakkaita harrastuksia. Voimat heikkenivät yllättäen syksyllä 2016 ja oli aika tehdä päätös turvallisempaan elämän piiriin siirtymisestä.

Nyt 101- vuotiaana Tyyne viettää elämänsä ehtoota Villa luodossa. Lapset monessa polvessa käyvät tervehtimässä Tyyneä, jonka muisti on edelleen erehtymätön.

Tyynelle sopiva asumismuoto: tehostettu palveluasuminen Villa Luodossa

Tyynelle sopiva asumismuoto: tehostettu palveluasuminen Villa LuodossaYhteisöllinen ja yksilöllinen asuminen Villa Luodossa tarjoaa Tyynelle hänen kaipaamaansa turvaa ja tukea – mutta myös mahdollisuuden jatkaa oman näköistä elämää.

Villa Luodossa asiakkaisiin ja heidän mieltymyksiin tutustutaan huolella ja ne huomioidaan päivittäisessä arjessa. Jokainen asiakas voi kalustaa oman huoneensa oman näköisekseen ja tuoda mukanaan rakkaita esineitä aiemmasta kodistaan. Tyynellä ja hänen omahoitajallaan on säännöllisesti omatuokioita*, joiden aikana tehdään yhdessä Tyynen toiveiden mukaisesti hänelle rakkaita ja tärkeitä asioita.

Omaiset, läheiset ja heidän läsnä-olonsa tuoma ilo ovat tärkeä osa Villa Luodon arkea. Ovet ovat auki läheisille aina ja palvelukodissa järjestetään yhteisiä juhlia ja tilaisuuksia. Myös omaisten palaute on tärkeää. Sitä kysytään säännöllisesti ja palvelukodissa järjestetään omaisten iltoja, joissa kodin toimintaa kehitetään yhdessä.

Villa Luodon tilojen suunnittelussa on huomioitu ikääntyneiden asiakkaiden tarpeet, mm. liikkumisen haasteet ja apuvälineet. Myös iän mukanaan tuomat näkemisen ja kuulemisen haasteet on huomioitu esimerkiksi valaistuksessa ja käytetyissä sisäväreissä.

*) Omatuokiot ovat asiakkaiden toiveiden mukaan suunniteltua kahdenkeskistä aikaa omahoitajan kanssa. Omatuokiot ovat yksi Hoiva Mehiläisen laatulupauksen mittareista, joita seurataan kuukausittain.

Kuusikkoaho Oy:n Virkkulankylä-konseptin mukaisen kohteen Asuntomessuille rakentaa Siklatilat Oy.