Siirry suoraan sisältöön

Mainiokoti Savilahden ensimmäinen asukas Jaakko Juhani Leislahti muutti uuteen kotiinsa

Mainiokoti Savilahdessa elettiin historiallista päivää ensimmäisen asukkaan asettuessa taloksi uuteen kotiinsa.

Everstiluutnantti Jaakko Juhani Leislahti asteli ylväällä ryhdillä uuteen kotiinsa poikansa saattamana 2.1.2018. Toivotimme kotimme ensimmäisen asukkaan lämpimästi tervetulleeksi Mainiokoti Savilahteen. Tutut tavarat löysivät paikkansa päivän aikana, asukas tuumailikin olonsa olevan kuin konsanaan kotona.

Leislahti muisteli vaiherikasta elämäänsä. Haminassa syntyneen miehen tie kulki monien reissujen kautta takaisin synnyinseudulle Haminaan. Leislahti kertoi palvelleensa muun muassa Sotakorkeakoulun opettajana sekä YK- joukoissa niin Suezilla kuin Golanillakin suomalaisten joukkojen komentajana. Pitkä pesäpalloilijan urakin mieheltä löytyy 1960-1980 lukujen väliltä. Noiden aikojen muistona on kymmenet palkinnot ja viirit. Urheilu ja historia ovatkin edelleen mielenkiinnon ykköskohteita Leislahden mukaan.

Leislahti kertoi olevansa mielissään päästessään nyt asumaan toimintaa ja yhteisöllisyyttä tarjoavaan uuteen kotiinsa tuumaten: ”Mitäs muuta tässä enää voisi toivoa.”

Päivi Luopajärvi

Myynti- ja markkinointipäällikkö, Mehiläinen Hoivapalvelut