Siirry suoraan sisältöön

Mainiokoti Toivonlahden juhannusjuhlat

Mainiokoti Toivonlahdessa Ilomantsissa oli juhannusaattona kokkotapahtuma. Saimme nauttia juhlasta asukkaiden, heidän läheistensä, hoitohenkilökunnan ja kylän väen kanssa yhdessä

Yksittäiset ihmiset tulivat kertomaan yksikön johtajalle muistoja aiemmista kokkotapahtumista ja kertoivat herkistäviä juhannusmuistojaan, mm. iäkäs herra paluumuuttaja oli erittäin onnellinen, että sai vielä tulla kokolle Toivonlahteen.

Ensi vuonna- jos Luoja suo- panostamme juhannustapahtumaan myös ohjelmallisella osuudella.

Me Mehiläiset saimme runsaasti kiitosta kokkoväeltä, onnentoivotuksia ja kannustusta, Toivonlahti on herännyt uuteen eloon!

Kiitos kunnan ja pelastuslaitoksen, sekä Lions- järjestön, joiden yhteistyönä saimme tällaisen elämyksen toteutumaan! Tapahtuma oli todella ”menestys”, väkeä tuli paikalle reilu 200, lisäksi hoivakodin asukkaita. Osa asukkaista seurasi kokkoa parvekkeilta.

Ravintola Toivo oli avoinna ja palveli asiakkaita, keittiö oli panostanut maittavilla leivonnaisilla ja paistoksilla sekä virvokkeilla tapahtumaan.

Juhla- ja tervetulopuheen pidin paloauton megafoniin. Tuuli oli niin kova, ettei puheeni olisi kuulunut kuin ehkä aivan lähimmille kuulijoille. Suurin osa asukkaista seurasi juhannuskokkoa parvekkeiltahoitajiemme kanssa. Pelastuslaitoksella oli oma kalustoesittely. Paikalla oli myös lapsiperheitä paljon.

Ravintola Toivossa oli vilskettä ja asiakkaita riitti ihan yliajalle. Kiitokset ravintolamme henkilökunnalle huikeista leivonnaisista ja tarjoiluista !!

Heli Pirhonen

Yksikön johtaja

Mainiokoti Toivonlahti