Siirry suoraan sisältöön

Mehiläinen pilotoi tapaamisvaunua ikääntyneiden palvelukodeissa pääkaupunkiseudulla

Tapaamisvaunu

Asukkaiden ja läheisten yhteydenpitoon on luotu uudenlaisia turvallisia mahdollisuuksia koronapandemian tapaamisrajoituksista johtuen. Mehiläinen pilotoi nyt myös tapaamisvaunua yhtenä keinona mahdollistaa tapaamiset. Vaunun toimittaa Lapelland.

Koronapandemia toi mukanaan uudenlaisia keinoja pitää yhteyttä palvelukotien asukkaiden ja läheisten välillä. Tapaamisia on Mehiläisen hoivakodeissa vierailukiellon aikana turvallisesti järjestetty muun muassa hyödyntämällä kotien parvekkeita sekä ikkunalaseja. Läheisiä on lisäksi kannustettu yhteydenpitoon puhelimitse ja videopuheluin.

Nyt Mehiläinen pilotoi myös tapaamisvaunua asukkaiden ja läheisten turvallisessa yhteydenpidossa.

”Pandemian pitkittyessä läheisten huoli ja tarve tapaamisille kasvaa ja tarve miettiä erilaisia ratkaisuja korostuu. Haimme turvalliseen tapaamiseen ratkaisua, joka toimii kiinteästi paikallaan, mutta on myös helppo siirtää paikasta toiseen tarpeemme mukaan”, toteaa Mehiläisen hoivapalveluiden johtaja Niklas
Härus.

”Tapaamisvaunumme on herättänyt valtavasti kiinnostusta ja olemme toimittaneet useita vaunuja asiakkaillemme. Tämän tyyppiselle siirrettävälle konseptille on ollut kysyntää niin yksityishenkilöiden kuin yritysten keskuudessa” kertoo Lapellandin toimitusjohtaja Pete
Lohi.

Tapaamisvaunussa omaiset ja asukkaat voivat kohdata turvallisesti toisensa. Vaunussa on kaksi sisäänkäyntiä ja huonetta, jotka on erotettu toisistaan ikkunallisella seinällä. Huoneet kalustetaan pelkistetysti ja kaikki pinnat vaunussa ovat antibakteerisia ja erittäin helppo pitää puhtaana.

Mehiläinen pilotoi tapaamisvaunua ensivaiheessa pääkaupunkiseudulla.

Lisätietoja:

Mehiläinen Oy

Liiketoimintajohtaja Niklas Härus

Sähköposti: niklas.harus@mehilainen.fi

www.mehilainen.fi

Lapelland Finland Oy

Toimitusjohtaja Pete Lohi

Puhelin: 040 354 4690

Sähköposti: pete.lohi@lapelland.fi

www.lapelland.fi