Siirry suoraan sisältöön

Menestystä Mehiläisen kodeille Espoon Hoivakodin kannustinmallikilpailussa

Ruotsinkielinen kotimme Hulda&Malva -hemmet voitti Espoossa Hoivakodin kannustinmallikilpailun Marttojen kanssa tekemästään yhteistyöstä. Mainiokoti Uuttu sai kunniamaininnan ”kukkaterapia”- toiminnastaan.

Espoon Hoivakodin kannustinmalli on kilpailu, jossa palkitaan hyvästä hoivasta, asukkaiden viihtyvyydestä, asiakaslähtöisyydestä, elämänlaadusta, liikunnasta, ulkoilusta, virikkeistä ja kulttuuritarjonnasta. Kannustinmallin tavoitteena on kannustaa hoivakoteja kehittämään ja jakamaan hyviä käytäntöjä. Kun laadusta ja positiivisista vaikutuksista palkitaan, se lisää asiakkaiden, työntekijöiden ja koko hoivakodin hyvän olon tunnetta. Espoolla, Kauniaisilla, Kirkkonummella ja Perusturvakuntayhtymä Karviaisilla on käytössä hoivakodin kannustinmalli, jonka tavoitteena on kannustaa hoivakoteja tuottamaan asukkaille arvoa ja tyytyväisyyttä elämään.

Hulda&Malva -hemmet on tehnyt tiivistä yhteistyötä ruotsinkielisten Marttojen kanssa vuodesta 2016 saakka. Erään työntekijän ajatuksena nousi idea, että Martat voisivat vierailla kodissa tekemässä yhdessä asukkaiden kanssa vanhoja perinneruokia. Martat innostuivat asiasta ja yhteistyön aloituksesta sovittiin.

Asukaskokouksessa asukkaiden kanssa keskusteltiin mitä perinneruokia tai yleensä kotiruokia he kaipasivat. Asukkaat kaipasivat läskisoosia, perunapuuroa, silakkalaatikkoa, lihapullia ja kantarellikastiketta. Asukkaiden toiveet kirjattiin ja ilmoitettiin Martoille.

Yhteistyö alkoi muutaman Martan innostuksesta. Tänä päivänä yhteistyöhön osallistuu monta Marttaa ja he tulevat todella mielellään tekemään ruokia kodin asukkaiden kanssa.

Ideana on, että Martat, asukkaat ja henkilökunta tekevät yhdessä asukkaiden toivomaa ruokaa. Ohjelmaan kuuluu pääruuan ja jälkiruuan valmistus. Jouluna on leivottu yhdessä piparkakkuja. Pöydät katetaan ja ruoka nautitaan rauhassa -kaikki yhdessä. Ruuan ympärille on mukavaa keskustella kunkin asukkaan ruokamuistoista.

Yhteistyötä on laajennettu kevään 2017 kutsumalla omaiset mukaan kesäkuussa järjestettyihin silakkamarkkinoihin. Silakkamarkkinat järjestettiin asukkaiden toiveesta nyt toisen kerran. Tarjolla oli erilaisia silakoita, omassa pihassa savustettua lohta, uusia perunoita, kananmunan puolikkaita ja salaattia. Jälkiruuaksi kahvin kanssa tarjottiin Marttojen leipomia munkkeja. Tilaisuuteen oli kutsuttu musikantit mukaan tuomaan tunnelmaa. Martat ovat antaneet palautetta, että heistä on palkitsevaa tulla laittamaan yhdessä asukkaiden ja henkilökunnan kanssa ruokaa, sillä he näkevät miten paljon asukkaat nauttivat ruuasta. Asukkaat varmistavat aina milloin he tulevat uudelleen ja se kannustaa myös heitä jatkamaan yhteistyötä.

Henkilökunta on motivoitunut yhteistyöhön. Asukkaiden kiitollisuus, mukava yhteinen tekeminen ja kiinnostavat tarinat esimerkiksi asukkaiden sienituntemuksesta ja sieniretkistä on syventänyt asukkaiden elämänhistorian tuntemusta, Olemme saaneet kuulla myös tarinoita ruuan puutteesta ja yksipuolisuudesta. Hieno yhteistyö jatkuu jälleen vuonna 2018!

Anniina Ahllöf-Syväoja

Yksikön johtaja Hulda&Malva -hemmet

Mainiokoti Uuttu teki kilpailutyönsä kertoen kukka-asetelmista, joita asukkaat ja henkilökunta ovat yhdessä tehneet kodin koristukseksi. Kukat on lahjoittanut läheinen kukkakauppa. Tämä ”kukkaterapia” on muodostunut kodissa erittäin mieluisaksi ja voimaannuttavaksi puuhaksi. Tänä vuonna Mainiokoti Uuttu saikin kilpailussa kunniamaininnan tästä oivallisesta ideastaan.

Mervi Lahtelin

Yksikön johtaja Mainiokoti Uuttu