Siirry suoraan sisältöön

Merkityksellinen vanhuus

Lääkäri ja Hoiva Mehiläisen kehitysjohtaja Johanna Paavolainen pohtii asiantuntijakirjoituksessaan ikääntyvän ihmisen elämän tarkoitusta, merkitystä ja sen mielekkyyttä.

Mikä on elämän tarkoitus ? Tämä on yksi elämänfilosofian suurimpia kysymyksiä, johon ei ole yhtä vastausta.

Elämän tarkoitus, merkitys ja mielekkyys

Ikääntymisen myötä pohdinta oman elämän tarkoituksesta saattaa herätä, kun ihminen miettii elettyä elämäänsä. Ikääntyminen tarkoittaa elämän tarkoituksen, merkityksen ja mielekkyyden uudelleen etsimistä ja ylläpitämistä samanaikaisesti voimavarojen vähetessä ja haavoittuvuuden lisääntyessä.

Ihmisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää kokea, että hänen elämällään ja toiminnallaan on merkitystä. Se mikä koetaan merkitykselliseksi, muuttuu eri elämänvaiheissa ja kokemukseen vaikuttavat sekä oma arvomaailma, että eletty elämä. Vanheneminen on vaihe, jossa ihminen työstään elämänkokemuksiaan ja luo parhaimmillaan elämälleen uuden merkityksen. Ikääntyessä elämän tarkoituksen, mielekkyyden ja merkityksellisyyden löytyminen vaatii sekä luovuutta, että sopeutumista. Onnistuessaan ikääntynyt mukautuu tekemällä valintoja sekä hyödyntämällä ja kohdentamalla jäljellä olevia voimavaroja. Vanhetessa ihmisestä voi tulla valikoivampi ja hän keskittyy niihin asioihin, jotka ovat hänelle tärkeitä; myös ihmissuhteissa.

Menneisyyden merkitys

Moni ikäihminen tuntee tarvetta inventoida elettyä elämäänsä, tulkita elämänkokemuksiaan ja antaa niille merkityksiä. Se mitä merkityksiä hän antaa kokemuksilleen riippuu sen hetkisestä elämäntilanteesta.

Muistisairaan mieli on haavoittuvainen, joka ilmenee mm. itsetunnon- ja luottamuksen ja kognitiivisten taitojen heikkenemisenä, masentuneisuutena ja jopa pelkona. Nimet ja tapahtumat unohtuvan sekä ajan ja paikan taju vaikeutuu. Tämän takia muistisairaan elämänkokemus pirstaloituu, merkitykset muuttuvat ja elämä alkaa vaikuttaa kaoottiselta, sekavalta ja jopa pelottavalta. Täten muistisairaalle tärkeät merkitykset uhkaavat särkyä.

Tarkoituksen, merkityksen ja mielekkyyden ylläpitäminen

Jokaisella on tahto elää tarkoituksellista elämää ja tarttua konkreettisiin tarkoituksellisuuden lähteisiin arjessa. Ikääntyessä on tärkeää löytää tarkoituksellisuutta tavalliseltakin tuntuvassa arjessa, kun aiemmat tarkoituksellisuuden ja merkityksellisyyden tunteita tarjoavat asiat menettävät merkitystään tai käyvät mahdottomiksi.

Tarkoituksellisuuden kokemuksia voi saavuttaa tekemällä ja toimimalla, toisaalta elämällä ja kokemalla. Arvostavat kohtaamiset, osallisuuden tunne ja vaikutusmahdollisuudet tukevat myönteistä käsitystä itsestä ja omasta paikasta maailmassa.

Hoiva Mehiläisen ikääntyneiden palvelukodeissa – tavoitteena yksilöllinen hyvä elämä

* Kaiken toimintamme perustana on asukasta arvostava, yksilöllinen ja aito kohtaaminen

* Omahoitaja tutustuu asukkaan elämänhistoriaan ja vahvistaa sen avulla elämänkokemusta mm. muistelulla.

* Omatuokiot ovat hoitajan ja asukkaan yhteistä aikaa, jotka vietetään asukkaan toivomalla ja hänelle merkityksellä tavalla. Yhteinen kahden ihmisen arvostava kohtaaminen vahvistaa asukkaan myönteistä kokemusta itsestään ja omasta merkityksellisyydestään.

* Säännölliset asukaskokoukset tarjoavat vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä lisäävät osallisuuden tunnetta.

* Kannustamme asukkaita omatoimisuuteen jäljellä olevien voimavarojen mukaan sekä tarjoamme valinnan mahdollisuuksia luoden onnistumisen, tarkoituksellisuuden ja pystyvyyden kokemuksia.

* Tarkoituksellisuuden kokemuksia luovat myös yhdessä tekeminen ja erilaiset elämykset, joita voivat olla vaikkapa leipominen, hyvä ruoka, taide tai luonnon tarjoamat kokemukset. Kodeillamme käy erilaisia vieraita aina esiintyvistä taiteilijoista eläimiin ja teemme retkiä luontoon.

* Emme unohda myöskään hengellisiä tarpeita ja teemme yhteistyötä paikallisen seurakunnan kanssa.

* Haluamme tukea myös läheisiä, yhdessä voimme mahdollistaa asukkaiden hyvän, yksilöllisen ja tarkoituksellisen elämän

Johanna
Paavolainen

Kehitysjohtaja, LL

Hoiva Mehiläinen