Villa Timantissa on nautittu kesästä

Villa Timantissa on nautittu kesästä

Villa Timantissa  on ollut touhun täyteinen kesä. Ulkoilusta, retkistä ja herkuista on nautittu!

Tänä kesänä olemme istuttaneet  kukkasia ja perunoita, pelanneet mölkkyä  sekä  muita ulkopelejä. Toisille pelkkä ulkona oleminen on tuottanut suurta nautintoa. Olemme kesän aikana tehneet useamman retken Villa Timantin ulkopuolelle. Kävimme Kuralan kylämäessä, siellä kuluikin muutama tunti oikein rattoisasti tutustuen taloon, koneisiin, elämiin, maalaiselämään nyt ja entisaikoina. Retkeilimme Kuusiston linnan raunioilla ja paistoimme nuotiolla makkaraa, joka todella maistui! Maatilavierailut olivat myös hyvin suosittuja, kuten vierailu lintupuistossakin. Liedon Vanhalinna oli myös hieno kokonaisuus. Kävimme ihastelemassa kirkastetun Littoisten järven uutta ilmettä, joka oli todella kaunista katseltavaa. Villa Timantin lähialueelta löytyy todellakin paljon nähtävää! 

Olemme viettäneet kesäiltoja yhdessä grillaten, jutellen, kesäisistä herkuista ja ilta-auringosta nauttien. Illanvieton yhteydessä olemme savustaneet kalaa ja syöneet  itse istutettuja perunoita. Savukala on maistunut ja Villa Timantin omaa perunasatoa on riittänyt herkutteluun.

Kesän jälkeenkin aktiivinen toiminta jatkuu kodissamme, kuten maanantaiset yhteislaulutuokiomme, joka on yksi suosituimmista tapahtumistamme kaiken muun touhun lomassa. 

Mukavaa syksyä toivottaa:
Aire Kapanen
Villa Timantin johtaja