Siirry suoraan sisältöön

Läheisten terveisiä Mainiokoti Atzaleasta

Hei Tuija ja niin huomenta

Näin monen vuoden jälkeen olen erityisen tyytyväinen Hoivakoti Atzaleaan. Itse arvostan erityisen paljon sitä, että teiltä otetaan esim. yhteyttä omaisiin jos sattuu jotain muutoksia äitini voinnissa yms.asioisssa, yhteistyö sujunut henkilökunnan kanssa hyvin. Vuosien aikana olen myös huomioinut kuinka vanhukset huomioidaan päivittäisissä toiminnoissa teillä. Henkilökunta on ystävällistä ja on ollut myös aikaa keskustella omaisten kanssa.

Jatkakaa samaan malliin

Terv. Ulrika

17.3.2017

Hoivakoti Atzaleasta

Satuin lukemaan Suomen Kuvalehdestä jutun Atzaleasta. Monessa hoivakodissa käyneenä ajattelin, että tässä voisi olla äidille paikka.

Kävimme veljeni kanssa katsastamassa. Minulle tuli ensimmäistä kertaa tunne, että tänne voisin äidin jättää. Kun äiti sitten itse kävi katsomassa, hän ihastui huoneiden valoisuuteen ja reiluun kokoon.

Nyt äiti on asunut vuoden ja olen edelleen sitä mieltä, että hän oikeassa paikassa. Mukavasti erilaista ohjelmaa viikolla, ja arkea käy virkistämässä myös erilaiset vierailijat!

Hoitajat yleensä mukavia, asukaita ja heidän tilanteensa huomioonottavia. Hoitajat tervehtivät kivasti meitä omaisiakin.

Omaisena on helppo ottaa yhteyttä henkilökuntaan ja esittää esimerkiksi erilaisia toiveita. Ja niitä kuunnellaan.

Marita Suontausta

17.3.2017